maanantai 16. elokuuta 2010

Downshifting eli elämän kohtuullistaminen

Kun yhteiskunnan asettamat paineet ja vaatimukset tuntuvat koko ajan kovenevan, moni miettii löytyisikö työnteon ja kulutuksen vähentämisestä ovi parempaan elämään. Ajatuksena on mielekkäämmän elämänrytmin saavuttaminen esimerkiksi työntekoa ja kuluttamista vähentämällä.

Itse olen seitsemän lapsisen perheen toiseksi nuorin ja kaikki vanhemmat sisarukseni ovat joko osa-aikaeläkkeellä tai käyttävät vuorotteluvapaata. Sisaruksilleni downshifting tarkoittaa keskittymistä arkisiin perusasioihin - hyvin nukkumista, rauhassa syömistä ja läheisten seurasta nauttimista. Työuransa puolesta he ovat ansainneet. Olemme kaikki hieman työnarkomaaneja, ja joskus se vapaa on pidettävä.

Nuorten vapaaehtoinen downsiftaus ei saa minulta kovinkaan suurta ymmärrystä, sillä he tarvitsevat yhteiskunnan palveluita vaikkapa päivähoitoa ja kouluja, eli he ovat yhteiskunnan nettosaajia.

Nuorten downshiftaus onkin usein pakollinen, eli nuorten työtilanne pakottaa downsiftaukseen. Väitänkin, että mediahuomiosta huolimatta, nuorten vapaaehtoinen downsiftaus on erittäin harvinaista.

Olet sitten nuori, työssäkäyvä tai eläkeläinen, niin kannattaa miettiä aina mikä on elämässä tärkeää. Ei elämäänsä kannata tuhlata työuupumukseen, tyytymättömyyteen ja yleiseen levottomuuteen. Tee työpaikastasi miellyttävä sosiaalinen ympäristö johon on mukava tulla.

Mikäli et voi tehdä työpaikkaasi miellyttäväksi niin ryhdy yrittäjäksi, siinä ei voi downsiftata, on vain tehtävä töitä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti