tiistai 21. syyskuuta 2010

Yhteisöasiakkaiden kilpailutuksesta

Kannattaako valtiolle, kunnille, sairaaloille ym. yhteisöasiakkaille myydä? Kysymys jota moni ICT-alalla toimiva yritys miettii sisäisesti, Tietoviikon artikkelin mukaan nyt myös ulkoisesti.

Julkishankinnat tehdään liian usein siten että virkamiehet työskentelevät kuukausia neljän seinän sisällä ja miettivät millaisen tarjouspyynnön tekevät. Keskustelin tänä vuonna erään toisen yrittäjän kanssa hänen julkishallintoon tekemästään tarjouksesta, ja hän siteerasi Juice Leskisen laulun sanoja:

"Koskaan ei Midas luovu virkatontistaan
aina hän meitä vahtii taikavoimin
koskaan ei luovu suppeesta horisontistaan
maata hän muokkaa ilkein ihmetoimin"


No, eihän hänen tarjouksensa ollut aivan tarjouspyynnön mukainen, mutta hengeltään se oli oikea. Virkamiehet pelkäävät ottaa yhteyttä alan toimijoihin vaikka laki antaa mahdollisuuden oman tietämyksen lisäämiseen tai tekemään hankinnan neuvottelumenettelyllä. Porin kaupunki on tässä asiassa tietyllä tapaa edelläkävijä, sillä hankintatoimiston väki pyytää käymään ja kertomaan omista tuotteistaan. Meneekö tieto sille hallintokunnalle, joka hankintaa valmistelee, tai kuuntelevatko ne, sitä en tiedä, mutta ainakin yritys on hyvä.

Tänään (21.10.2010) tuli myös tieto, ettei tehtyjä sopimuksia edes valvota kunnolla. Kokeiluja sopimushallinnan järjestelmistä on tehty, kertoo uutinen. Olisikos tämä jollekin ohjelmistoyrittäjälle hyvä tuote – saatte idean vapaasti käyttöönne!

Ulosotossa noin 4 miljardia

Valtakunnanvoudinvirasto ilmoittaa, että tämän vuoden elokuun lopussa ulosottoon oli joutunut 269 000 velallista. Ulosottovelkaa oli velallista kohti noin 16 000 euroa. Yhteensä velallisilla oli ulosotossa yli 3,9 miljardia euroa. Summaan ei ole laskettu juoksevia korkoja. Yrityksiä (=oikeushenkilöitä) näistä on hieman alle 8 prosenttia.

Kenellehän ne ovat velkaa? Kun katsoo tilastokeskuksen nettisivuilta niin 75 % on velkaa valtiolle (tai kunnille) ja se 25 % on erilaisille yrityksille. Suuri osa tietenkin on pankkien ja vakuutusyhtiöiden ulosottoa, mutta myös tavalliset yrittäjät joutuvat nykyisin hakemaan saataviaan ulosoton kautta. Yritykselle ulosottoon laittaminen on yleensä hyödytöntä, keskimäärin pääomasta saadaan takaisin noin 5%.

Olkaa yrittäjät tarkkoja kenelle myytte laskulla tuotteitanne, sillä maksamattoman laskun kateprosentti on yksikertaisen Excel- laskurin mukaan #JAKO/0!, eli miinus ääretön prosenttia!

torstai 2. syyskuuta 2010

Tuleeko Satakuntaan taantuma viipeellä?

Satakunta sai viimevuonna paistatella paremmissa talousluvuissa kuin koko muu Suomi. Nyt kuitenkin huonoja uutisia on tulossa Satakuntaan, kun konkurssien määrä koko maassa väheni tämän vuoden tammi-heinäkuussa 15 prosenttia viime vuode tasosta, kun taas Satakunnassa pantiin vireille aiempaa useampi konkurssi.

Valtakunnallisen maksuviivetutkimuksen mukaan Satakunnassa oli huhti–kesäkuussa perinnän kohteena 8,4 prosenttia kaikista maakunnan yrityksistä. Koko valtakunnassa perinnän kohteena oli 8,07 prosenttia yrityksistä.

Telkkateollisuuden, joiden alihankinta on Satakunnassa suurta, onkin kehitettävä uusia tuotekonsepteja. Uuden ydinvoimala rakentaminen kannattaa tällä kertaa ottaa paremmin omiin ”hyppysiin”. Uusien tuotteiden ja työtapojen käyttöönottoa kannattaa yrityksissä aikaistaa ja luoda sillä tavalla kilpailuetua.

Taantuman tulo alueellemme on arvailua, mutta lähes varmaa kuitenkin on, että Suomen valtiolta ei enää elvytysrahaa tule. Muistakaa siis käyttää paikallisia yrityksiä, sillä saamme oman alueemme takaisin nousu-uralle.