perjantai 17. kesäkuuta 2011

Uuden hallituksen talouspolitiikka

Suomeen on tulossa uusi hallitus jonka talouspoliittinen ohjelma vaikuttaa oudolta. Vaalien jälkeen aloitettiin hallitusneuvottelut ja tällöin tihkui tietona, että ns. kestävyysvaje olisi 6 miljardia, SDP:n ja Kokoomuksen välirikon aikaan puhuttiin 2,7 miljardin kestävyysvajeesta.

Nyt, kun hallitus on lähes valmis kestävyysvajeen luvuista ei enää puhuta ollenkaan. Talouspolitiikka onkin automaatti:

”Jos valtionvelan osuus bruttokansantuotteesta ei käänny laskuun tai alijäämä vakiintuu yli yhteen prosenttiin BKT:sta, tuleva hallitus varautuu kiristämään vyötä vuosittain. Jos ehdot laukeavat, kansalaisia odottavat uudet veronkiristykset ja leikkaukset nyt hallitusneuvotteluissa sovittujen lisäksi.”

Toisaalta hienoa, voidaan tehdä nopeita ratkaisuja heti kun BKT osoittaa muuttumisen merkkejä. Tässä piilee kuitenkin vaara, jos BKT lähtee syöksyyn tulee jatkuvan kirityksen kausi mikä taas nopeutta syöksyä. Toinen vaara on, että säästötarpeiden tullessa hallitus yksinkertaisesti hajoaa.

Pitkäjännitteisen talouspolitiikan puuttuminen voi aiheuttaa epävarmuutta, mutta toivon, että uhkakuvani ovat vain normaalia Porissa syntyneen ihmisen pessimismiä.

torstai 9. kesäkuuta 2011

Verkostoitumistilaisuuksia

Osallistiun tällä viikolla kahteen uuteen Porin Yrittäjien järjestämään yritysten verkostoitumistilaisuuksiin. Ensimmäinen oli aamukahvitilaisuus, joka uusitaan jokaisen kuukauden ensimmäisenä maanantai. Kahvin ja sämpylän lomassa keskusteltiin yritysten asioista, tehtiin pienet esittelykierrokset ja puhuttiin päivän polttavista asioista, enimmäkseen koska suomeen saadaan hallitus ja millainen hallitus. Keskustelussa vilahtelivat myös Porin kaupungin asiat, yrittämisen ilot ja niiden vaikeudet. Tilaisuus pidettiin Kahvila Fossettessa, jossa myös kahvilayrittäjä osallistui kiireidensä lomassa keskusteluun.

Toinen oli ”speed networking” tilaisuus Ravintola Kirjakaupassa. Tilaisuuden ideana oli hankkia uusia yhteistyökumppaneita ja asiakkaita. Joudumme opettelemaan hissipuheen. Hissipuhe on iskevä ja mielikuvan herättävä esitys yrityksestä. Ensivaikutelman tekemiseen ei tule toista tilaisuutta, joten on hyvä oppia esittämään asiansa niin, että toinen haluaa tutustua siihen tarkemmin.
Tilaisuudessa selitimme kahdessa minuutissa asian vastapäätäistuvalle toiselle yrittäjälle, ja sitten kuuntelimme kaksi minuuttia hänen hissipuhettaan. Tilaisuus oli hauska, tapasimme kaikki ihmisiä ja ainakin minulle jäi sellainen ajatus, että otan pariin yritykseen tämän jälkeen yhteyttä. Seuraava ”speed netwoking” tilaisuus on tulossa taas elokuussa.

Nykyajan facebookien ja twitteriden aikakaudella on kiva keskustella ihmisten kanssa kasvokkain, joko kahvikupin ääressä tai puhumalla speed networking tilaisuudessa. Kokeilkaa!