Tiedän, etten tiedä mitään

Kreikkalaisen filosofin Sokrateen kerrotaan lausuneen: ”Tiedän, etten tiedä mitään”. Samanlainen tunne on varmaan Euroopan poliittisessa johdossa, kun kukaan ei tiedä talouden suuntaa.

Sokrates käytti dialektiikkaa keskustellessaan ihmisten kanssa. Sokrateelle dialektiikka tarkoitti menetelmää, jonka avulla erilaisia näkemyksiä tarkastellaan kaikista mahdollisista näkökulmista. Oikea näkemysten tarkasteleminen on nykyisin aina vain vaikeampaa, koska tietomäärät ovat suurempia kuin Sokrateen aikaan, ja näkökulmia on myös yhtä monta kuin on ihmisiäkin. Yritystä tai yhteiskuntaa kehitettäessä dialogi on käytännössä ainoa mahdollisuus. Yksittäinen taho ei voi hahmottaa kokonaisuutta, vaan tarvitaan eri puolilta tulevien tahojen näkemyksiä, jotta kokonaisuus voidaan hahmottaa.

Dialoginen keskustelu edellyttää riittävää turvallisuutta. Turvallisuus syntyy arvostuksen kautta. Arvostus rakentuu kyvystä tarkastella asiaa toisten näkökulmista ja hyväksyä ne subjektiivisesti tosina. Arvostus rakentuu myös ymmärryksestä, että jokaisella on yhtäläinen oikeus osallistua.

Otin tähän kreikkalaisen filosofin, koska Kreikka on osasyynä Euroopan kriisiin. Syitä Euroopan kriisiin löytyy meistä kaikista aivan riittävästi, emme ole riittävästi arvostaneet lähellä tuotettua tavaraa ja olemme eläneet yli varojemme. On hyvä muistaa Salvador Dalin maalauksen sanoma, kaikki ihmisen luoma on katoavaista.

Sokrateen tapa oli haastaa ihmiset perustelemaan väitteensä ja myöntämään tietämättömyytensä. Hän sai ystäviä, mutta myös vihollisia ja lopulta hänet tuomittiin kuolemaan.

Yrityksen päätöksissä lause ”Tiedän, etten tiedä mitään” helpottaa päätöksen tekoa. Enhän minä kuitenkaan tiedä mistään mitään.