tiistai 4. toukokuuta 2010

Pelastetaan €uro

Olin lomamatkalla Kreetalla huhtikuun viimeisen viikon. Tulivuorituhkan takia pääsimme matkaan 20 tuntia myöhemmin kuin piti, eivätkä nuo ilmatkaan tähän aikaan vuodesta ole parhaat, mutta pääsipähän töistä viikoksi eroon.

Kreikka on nyt kaikkien puheenaihe, sillä heidän taloutensa on aivan kuralla. Euromaat lainaavat kreikalle 80 miljardia ja IMF lainaa 30 miljardia, yhteensä apu on siis 110 miljardia euroa. Suomen osuus lainasummasta on 1,6 miljardia. Monet ovat laskeneet mitä kaikkea tuolla sumalla saataisiin, tähän en itse ajatellut ryhtyä, vaikka saahan sillä kaikennäköistä.

Suomen ottaessa valuutakseen euron ei tällaisista tapauksista ollut tietoakaan. Kreikkahan pääsi vähän huijaamalla euromaaksi, sillä sehän ei oikeastaan liittyessäänkään täyttänyt kriteereitä.

Suomi on silti hyötynyt eurosta, sillä se on tuonut vakautta talouteen ja pakottanut teollisuuteemme etsimään kilpailukykyä muustakin kuin jatkuvista devalvaatioista. Jos Kreikka saadaan pelastettua tuolla summalla, niin se osoittaa markkinoille, että euro on oikea raha. Silloin se on Suomelle myös sijoitus, koska lainan korko on 3kk euribor + 3 prosenttia.

Jos tuo lainapaketti kaatuu, tai vieläkin pahempaa se ei pelasta Kreikkaa, on EU todella pahassa kriisissä. Etelä-Euroopassa on ikävä kyllä muitakin euromaita jotka saattavat lähivuosina aiheuttaa taloudessa ongelmia. Toivokaamme, että kreikkalaiset saavat taloutensa kuntoon ja euro pelastuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti