perjantai 8. lokakuuta 2010

Kuntien elinkeinoilmasto

SataCom toimii kolmessa kunnassa (Porissa, Raumalla ja Turussa) ja myy tavaraa ja palveluita myös kunnille. Katsoin mielenkiinnolla 7.10 julkaistua EK:n selvitystä Suomen 50 kunnan yritysilmastosta. Pori on sijalla 18, Rauma sijalla 30 ja Turku sijalla 40.

Tutkimuksessa on yritysilmapiirin lisäksi käytetty kuntamuuttujia, jotka ovat Turussa esim. työttömyyden vuoksi huonot. Pelkkä yritysilmapiiri tutkimus olisi yritysten kannalta ollut mielestäni selkeämpi.

Se, että suuret yritykset ovat tyytyväisempiä kuin pk-yritykset tuskin tuli kenellekään yllätyksenä, kun yritys työllistää paljon niin kunta on kiinnostuneempi yrityksestä. Hieman hälyttävänä pidän sitä, että voimakkaasti kasvuhakuiset yritykset suhtautuvat kunnan yrittäjyysilmastoon negatiivisemmin kuin markkina-asemansa säilyttäjät. Kuntien on oltava rohkeampia tunnistamaan tulevat kasvuyritykset.

Yllätyksenä ei voida myöskään pitää sitä, että Pk-yritykset eivät saa ääntään kuuluviin. Tämä asia on kunnille hankala, sen vuoksi kunnalla pitää olla käytössään toimiva, kaikkia päätöksiä koskeva yritysvaikutusten arviointilomake.

Lisää aiheesta:
Selvityksen tulokset löytyvät kokonaisuudessaan EK:n verkkosivuilta www.ek.fi/kunnat.
Kauppalehden pääkirjoitus 8.10. (painettu lehti)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti